6. marras, 2015

Pennut tarkastettu ja sirutettu.

Kiitos Emmin, ehdittiin taas ajoissa määränpäähän. Pennut oli valmiina autossa kun kurvasin töistä kotiin.

Kaikki kahdeksan ovat nyt sirutettu ja tarkastettu eikä löytynyt mitään ratkasevaa vikaa kenestäkään. Igorin ja Tarmon toinen palli on kadoksissa vielä mutta kaipa ne sieltä paikalleen lopsahtavat ajankanssa. Itse olin kyllä löytävinäni Igorin kummankin palleron eilen.

Pallit nyt ei ole muutenkaan se tärkein anti tarkille, kunhan noin muuten kuulosti että pennut ok. Sirutuskaan ei aiheuttanut mitään ihan kamalaa huutoa kelleen josta olin yllättynyt :D 

Olgan silmäluomessa on pieni nuppineulanpään kokoinen näppy johon saatiin tipat. On ilmeisesti leikin tuoksinnassa saanut pienen osuman toisen pennun hampaasta siihen. Muuten silmä onneksi ok!