9. touko, 2013

Ruoka ei maistu enää vrk 60/62

Tänään ei ole sitten kuin vähän närpitty ruokaa ja vain jos sinne on laittanut jotain herkkua. Nukkumisen lisäksi vähän pihalla käyskentelyä, ei suostunut enää lähtemään edes tuohon lähimetsään vaan laitto jarrut päälle heti pihalta poistuttaessa.

Hyvän makuuasennon hakeminen on jo aika hankalaa, sais kyllä pentuset syntyä tässä ihan vaikka jo äitienpäiväksi.

Sain tänään kasan villalankoja, eri värejä. Kiva, nyt on KAIKKI valmiina pentujen tuloon. En ole muuten koskaan merkannut pentuja kun aina ovat olleet tunnistettavissa pienistä eroavaisuuksista. Toisaalta eriväriset pannat helpottaa pentujen tulevia perheitä tunnistamaan ne kuvista jne. Myös itelle ehkä helpompaa sitten tunnistella aikanaan valokuvista, kun tuppaavat olemaan aika samannäköisiä kuvissa.